Kokonainen valtameri mahtuu pehmeälle ihollesi.
Sen rantoja kaluan, kuljen tahallani itseni eksyksiin.
On niin lämmintä olla täällä, sädekehäsi hehkussa,
pehmeiden siipiesi suojassa,
aamu auringon lantiolla.
Tunnen siipiesi pehmeän hipaisun,
aamun kirkkaassa valossa.
Kun sinut viereeni saan, et pääse pois ollenkaan,
et lennä enää milloinkaan.
Valon rajalla, rajalla taivaan ja maan,
on kylmä, vesi jäätyy uomaansa.
Siellä kadonnutta sydäntäsi etsit,
löydät yön joka päivää keinuttaa.
Yö...keinuttaa
Yö...
Silmäsi syvissä kuopissaan,
makaavat kivisiksi muuttuneina.
Sydän eloton rinnassasi lepää kovaksi luutuneena.
Imettäjän rintasi roikkuvat kuivuneina.
Siipiesi riekaleet likaisilla lakanoilla.
Elämä lupasi liikaa kai, sait syliisi vain arjen.
Etkä mitään muuta saa; yö päivää keinuttaa.
Ja minä lupasin liikaa kai, sait sydämeesi arven.
Etkä mitään muuta saa; yö päivää keinuttaa...