Virta venhettä vie
Mihin päättyvi tie?
Lyö kuohut purren puuta ja talkaa
Mikä ihminen on?
Virvaliekki levoton
Jo hiekka heljä riiteleepi jalkaa
Yksi syntyy meistä riemuun ja toinen murheesen
ja kullakin on kellonsa pohjass’ sydämen;
kun se seisahtaa, niin kuolon aika alkaa
Virta venhettä vie
Mihin päättyvi tie?
Niin synkehinä synnit ne uhkaa
Hetken hehkuvi mies,
sitten tummuvi lies,
jääpi jäljelle pivo pieni tuhkaa
Ja synnit ne kasvaa ja liittyy syntihin
ja poika perii kehdossa synnit isänkin
ja rinta täys on ruumenta ja ruhkaa
Mihin päättyvi tie?
Virta venhettä vie
Koko maailma mun purressani läilyy
Meri ääretön, o!
Etkö joudukin jo,
suur’ suvantoni, jossa pilvet päilyy
Ois aika maata sunkin jo, suuri Jumala,
ja vanhan valkopääsi jo lepoon laskea
Katso, kuinka kuolon varjot häilyy
Virta venhettä vie
Mihin päättyvi tie?
Ei tiedä sitä ihmisistä kenkään
Meri, taivas ja maa
kaikki, kaikk’ katoaa –
kuinka säilyisi sielu ihmisenkään?
Mut unessa niin armas on ajatella noin:
Viel’ kerran kevät saapuu ja koittaa uusi koi
ja huomentuulet tuntureilta henkää
Vaiko valhetta lie?
Virta venhettä vie
Mä luulen, kerran maailma herää
Susi lammast’ ei syö,
veli veljeä lyö
eikä miesi tahko tapparan terää
Mut kaikki kauniit aatteet, mit’ täällä aatellaan,
ne silloin täyttyy töiksi ja peittävät maan
Siis ihanteita, ihminen, kerää
Virta venhettä vie
Vaiko valhetta lie?