Ilta saapuu hiljaa huoahtain,
valot syttyy taakse ikkunain,
ei jää yksinään muut kukaan pimeään.
Valot pois, yön varjot häivyttää.
Vaan en mä niitä sytytäkkään,
en luulen tuskin niitä tarvitsen,
kun sinä niin olet valo kirkkahin.1
Sanoisin liikaakin se valaisee.
Kaikki tahtoo tietää miksi jää
asuntoni aivan pimeään.
Varjot kietoutuu, niihin tukehtuu
mulle vaikka mitä tapahtuu.
Vaan ne ei tiedä että valo vois'
säikyttää tän aran tunteen pois.
Siis kahdestaan päätettiin ei milloinkaan
valot käy meitä päin palamaan.
1. kirkkain