Hukun tämän tien tyhjyyteen
keskelle korkeiden talojen
jotka kohoavat taivaisiin
koteina Jumalan kuvien
jotka joivat nuoruuden lähteestä
rakensivat onnelan
mut eivät löytäneet ihmistä sieltä
löysivät pitkän, piinallisen kuoleman
Vierii kyynel, vierii toinen, vierii
silmistä vesi veden jälkeen
rinnoilta helmoille, helmoilta
joeksi ja joesta järveen
järvi syvä kuin synkin suru on
musta kuin yötaivas pimeä
Tuonelan koivut, lehdettömät
kuiskivat meidän kahden nimeä
Tuntematonta maisemaa kuljen
teen matkaa toivoen
väsyneenä jään lepäämään
katveeseen Tuonelan koivujen
sanoisit jotain, tekisit jotain
jotta herätä saisin
jotta Tuonen teiltä, sen vainioilta
saisin elämäni takaisin