Suuteleeko hän sinun silmäluomiasi aamulla
Kun aloitat nostaa päätäsi?
Ja laulaako hän sinulle, alituisesti,
Sänkysi ja seinäsi välisestä tilasta?
Käveleekö hän ympärillä koko päivän koulussa,
Hänen jalkansa kenkiesi sisässä?
Katsoen alas muutaman askeleen välein
Teeskennelläkseen kävelevänsä kanssasi?
Voi, tietääkö että se paikka kaulasi alapuolella
Se on suosikkisi koskea?
Ja itkeekö hän läpi murtuneiden lauseiden kuin,
"Minä rakastan sinua aivan liian paljon"?
Makaako hän hereillä kuunnellen hengitystäsi?
Huolestuneena, että poltit liian monta savuketta?
Yskiikö hän nyt?
Kylpyhuoneen lattialla?
Jokaista tiilin tahraa kohden
On tuhat lisää
Joita et tule koskaan näkemään
Mutta sinun täytyy pysytellä sisässäsi
Ikuisesti
No, minä raahasin aavettasi maan halki
Ja me suunnittelimme kuolemani
Jokaisessa kaupungissa muistot kuiskaisivat,
"Täällä sinä lepäät"
Olin päättäväinen Chicagossa
Mutta kaivoin hampaani kiinni polviini
Ja asetuin puhelimeen
Lauloin koneeseesi,
"Sinä olet minun auringonpaisteeni,
Minun ainut auringonpaisteeni.
Sinä olet minun auringonpaisteeni,
Minun ainut auringonpaisteeni."
Ja suutelin tyttöä, jolla oli murtunut leuka
Jonka hänen isänsä antoi hänelle
Hänellä oli tarpeeksi kirkkaat silmät polttaakseen minua;
Ne muistuttivat minua sinun silmistäsi
Ja kerrotussa tarinassa, hän oli pieni tyttö punatulla, auringon mustelmoimalla niityllä
Ja siellä oli riveittäin kypsiä tomaatteja, missä salaisuus piilotettiin
Ja se nousi kuin ukkonen
Jyrähteli käsiemme alla
Ja se venyi sadoiksi vuosiksi
Päiväkirjamerkinnän loppuun
Johon kirjoitin,
"Sinä teet minut iloiseksi,
Voi, kun taivas on harmaa.
Sinä teet minut iloiseksi
Voi, kun taivas on harmaa, ja harmaa, ja harmaa."
No, kellon sydän, se roikkuu sen avoimen rungon sisässä
Sen viisarit venyneenä itseään ripustavaa1 kalenteria kohti
Mutta en aio parkua
Noiden kuolevien päivien vuoksi
Niiden kaikkien vuoksi jotka ovat lähteneet
On muutama jotka pysyivät
Ja he löysivät minut täältä
Ja vetivät minut ruohosta
Jossa minä makasin
1. tai hirttävää