Kun olit sanonut, mitä sanoit,
kuulin
tuhannen oven
varjoisilla käytävillä vääjäämättä sulkeutuvan.
Kun olit sanonut,
mitä sanoit, näin risteytyvän teiden mutkiin
lakastuvan
tuhannen tienviitan.
Ja räpäytit vain silmiäsi, katsoit hetken muualle
kun sukupolvia kuoli ja kaupungit sortuivat.
Väistyköön päivät ja kalvetkoon kuut,
riittäköön rakkaus vain
aamuun.
Sulkekoon kuolema pettäjäin suut,
en usko rakkauden
haamuun, kalpeaan.
Kun olit sanonut mitä sanoit,
minun sisälläni kuoli
joku lapsi, joka uskoi loputtomaan maailmaan.
Kun olit sanonut mitä sanoit
olin vapaa tänne kulkemaan,
missä jokainen on kohtalonsa kanssa yksinään.
Siitä päivästä jäi pala hajoavaa taivasta kurkkuusi
ja otsallesi kuutamosta sirpale,
siitä päivästä jäi merentumma laine silmäkulmiisi
ja tuulenpesä asunnoksi kylmyyden.