Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton
on täynnä tuoksua mi hurmaa huumaa
Sen jäykkä varsi ylpeästi kantaa kukinnon
maan puoleen taipumatta yhtään tuumaa
Tuo karu kasvumaa ei saata lannistaa
sen sielua niin ylpeää ja kuumaa
Suopursu kukkii sammaleesta nousee niin kuin puu
ei juurtuisi se kukkapenkin multaan
Sen varsi taittuu ennemmin kuin vaivoin kaareutuu
se tuhlaa ennemmin kuin jakaa tultaan
Tuo karu kasvumaa ei saata lannistaa
suon kukkaa, joka katsoo päivän kultaan
Suopursu kukkii siihen saakka kunnes raukeaa
se kukka villi on ja pystypäinen
Se kukkii vaikka tietää ettei saavu poimijaa
ei löydä sitä toukomehiläinen
Ei karu kasvumaa voi sitä lannistaa
mi on niin ylpeä ja yksinäinen
Suopursu kukkii vaikka suvi loppuu lyhyeen
yöt pitenevät tuoden hallan turmaa
Jääriitteeseen kun kiertyy musta peili silmäkkeen
syysvihuri sen taittaa, riipii, surmaa
Vaan peljätä ei saa, se tuskaa, kuolemaa
ken mielii nähdä kukkimisen hurmaa.