Silloin minä itkin ensi kerran,
kun äiti mun matkalle laittoi,
ja sen matalan torpan nokiselta pankolta,
leivän mun käteheni taittoi.
Mene sinä poikani maailmalle
ja etsi sä onnesi sieltä,
sillä ethän sinä kotoasi muuta saa,
kuin kantaa surullista mieltä.
Murhe se vie mua paikasta paikkaan,
aina on polku mun eessä.
Toki yksi on lohtu: mun haudallain
ei seisota silmät veessä.