On tähti kuin kevään aurinko ja planeetta itse Kevät,
Sen puistot ja lähteet, sen vuoret ja laaksot
Ja varjoisat polut ja aavikot.
On paratiisin palatsit, ja merien alla moottorit,
Ne pitävät liikkeellä, elämän leikissä
Satumaan maat ja kansat.
Ei tänne tuu monikaan matkamies,
Ei löydä tai tohdi saapua.
On matka niin pitkä, on vaaraisa tie
Ja turva sen varrella vähäistä.
Vaan yksi tulee, ja pakenee lävitse tuhanten tulien tunnelin,
Läpi kuilujen ajan ja voimien pyörteen,
Ja havahtuu lopulta laivassaan.
Tuo aluksen patsaana leikkien alas kaukana erämaan piilossa,
Ja etsijäin tieltä hän pakenee kauas
Ja aloittaa pisimmän matkansa.
Hän kuulee, on vuorilla iätön nainen, kai mielipuoli tai tietäjä,
Hän pappi on tähtien Kronoksen
Ja Mitran avainten kantaja.
Löytääkö matkaaja määränsä, yksikään kerro ei tarina,
Vaan vuoret tietää, ja polut kuiskii,
He vuosia kulkivat yhdessä.
Suunnitellen ja oppien, toisistaan voimaa imien,
He sekoittaa toden, synnyttää tarun,
He päättää, nyt sodat saa loppua.
On ruhtinaat suistuva istuimiltaan korkeilta ja kylmiltä,
On kuninkaat sortuva, maailma muuttuva,
Portit on avoinna kaikille.