Ofelia Ofelia Ofelia
jota virta ei huolinut
Ofelia Ofelia Ofelia
jolla on lunta huulilla
joka on meren pohjassa
liikkumattomana
tänään lakkasin
tappamasta itseäni
olen yksin rintoineni
reisineni kohtuineni
särjen vankeuteni työkalut
särjen tuolin pöydän vuoteen
hävitän taistelukentän
joka oli kotini
Ofelia Ofelia Ofelia
jota virta ei huolinut
Ofelia Ofelia Ofelia
jolla on lunta huulilla
joka on meren pohjassa
liikkumattomana
repäisen auki ovet
jotta valo pääsee sisään
ja maailman huuto
katso rikon ikkunan
revin verisillä käsilläni
niiden miesten valokuvat
joita olen rakastanut
ja jotka ovat käyttäneet minua
vuoteessa pöydällä
tuolilla lattialla
sytytän vankilani palamaan
heitän vaatteeni tuleen
revin rinnastani kellon
joka oli sydämeni
Ofelia Ofelia Ofelia
menen ulos kadulle
vereeni pukeutuneena