Oman annoksensa murhetta jokainen huoli nielee.
Siksi väki yksitoikkoisia ilonaiheitaan lämmittelee
vierellään taivaallisen lapsuutensa hapsia hivellen
ja tälle kerraten, että on vielä aikaista huutaminen.
Väki on opettanut hyvän kasvatuksen mukaisesti hymyilemään
huomion kääntämiseksi pois saastaisesta sukupuolielämästään,
mutta on unohtanut kuitenkin näyttää, miten homma hoidetaan,
rakkaus kohdataan ja rakkauden kohteelle osoitetaan, että tätä pystyy miellyttämään.
Kun niitä epäilyjä tulee,
iskee häpeä uudelleen,
yksitoikkoiset ilonaiheet
tahtoo mieltä rauhoittaa.
Pistelee nyt silmiensä sottaamiseksi mustaa väriä, sinistä väriä
luulotellakseen, vaikka väärä luulo onkin, että voi tänä päivänä
paremmin. Kaveriporukalla juo ja syö puhuakseen menneistä
sekä tulevista tavoistaan, vertaillakseen yksinäistä elämäänsä.
Sitä, mitä on vielä elettävänään, nenässä puhaltelee
ja olevansa humalassa onnellinen kaikille kailottelee
yrittäessään vaientaa kaikkea, mikä vaan muistuttaa
siitä, että elää jo myöhäisen kapinoitsijan kulta-aikaa.
Kun niitä epäilyjä tulee,
iskee häpeä uudelleen,
yksitoikkoiset ilonaiheet
tahtoo mieltä rauhoittaa.
Suutelee nyt vuoron perään poikia ja tyttöjä,
sillä siitähän tässä jokainen välittää,
että näkee säihkyviä silmiä,
mutta sen viimeisen päivän päähän jatkuvan
oman rakkauden löytymistä toivoo salaa.
Konttailee nyt suosiolla katse onttona ja suu alttiina
oksentamaan pois taas nieleskeltyjä helliä tunteitaan.
Sitä täydellistä kertaa ajattelee, jolloin kaikki tuli pilattua
lipsauttamalla ”minä rakastan sinua” väärään paikkaan.
Kun niitä epäilyjä tulee,
iskee häpeä uudelleen,
yksitoikkoiset ilonaiheet
tahtoo mieltä rauhoittaa.
Kun niitä epäilyjä tulee,
iskee häpeä uudelleen,
yksitoikkoiset ilonaiheet
tahtoo mieltä rauhoittaa.