No Man's Land [Finnish translation]

Mitä kuuluu, sotamies William McBride?

Sopiiko, että istun tässä hautasi äärellä

ja lepään hetken kesän lämpimässä auringossa?

Olen aivan uuvuksissa taivallettuani koko päivän.

Näen hautakivestäsi, että olit vain yhdeksäntoista,

kun liityit kaatuneitten kunniakkaaseen joukkoon 1916.

Toivon, että kuolit nopeasti ja että sinun ei tarvinnut kärsiä.

Vai oliko kuolemasi hidas ja tuskallinen, William McBride?

Löivätkö rummut hitaasti tahtia?

Soivatko säkkipillit surun säveliä?

Kaikuivatko kunnialaukaukset, kun sinut laskettiin maahan?

Soittivatko vasket Viimeistä vartiovuoroa? 1

Tai säkkipillit Metsän kukkia? 2

Jäikö sinulta vaimoa tai mielitiettyä?

Jonkin uskollisen sydämen kätköissä muistosi elää.

Ja vaikka kuolit jo vuonna 1916,

tuossa uskollisessa sydämessä olet edelleen yhdeksäntoista.

Vai oletko vain muukalainen vailla nimeä,

ikuisesti lasin alle suljettu

vanha, risainen, laikukas valokuva

kellastumassa nahkakehyksessään?

Löivätkö rummut hitaasti tahtia?

Soivatko säkkipillit surun säveliä?

Kaikuivatko kunnialaukaukset, kun sinut laskettiin maahan?

Soittivatko vasket Viimeistä vartiovuoroa?

Tai säkkipillit Metsän kukkia?

Aurinko luo valoaan näille Ranskan vihreille kunnaille,

ja lämmin tuulenvire saa punaiset unikot tanssimaan.

Juoksuhaudat ovat kadonneet mulloksen alle,

poissa ovat kaasupilvet, piikkilangat ja aseiden jylinä.

Mutta tämä hautausmaa on vieläkin ei-kenenkään-maata,

missä lukemattomat valkoiset ristit todistavat ääneti

ihmisten sokeasta piittaamattomuudesta toisiaan kohtaan

ja kokonaisesta sukupolvesta, joka lepää täällä teurastettuna.

Löivätkö rummut hitaasti?

Soivatko säkkipillit surun säveliä?

Kaikuivatko kunnialaukaukset, kun sinut laskettiin maahan?

Soittivatko vasket Viimeistä vartiovuoroa?

Tai säkkipillit Metsän kukkia?

Ja nyt voin vain ihmetellä, Willie McBride,

tiesivätkö kaikki tänne haudatut, miksi he kuolivat.

Uskoitko todella, kun sinulle kerrottiin syy?

Uskoitko todella, että se sota lopettaisi kaikki sodat?

Mutta kärsimys, suru, kunnia, häpeä –

tappaminen, kuoleminen – kaikki se oli turhaa.

Sillä, Willie McBride, se on kaikki tapahtunut yhä uudelleen,

ja uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen.

Löivätkö rummut hitaasti?

Soivatko säkkipillit surun säveliä?

Kaikuivatko kunnialaukaukset, kun sinut laskettiin maahan?

Soittivatko vasket Viimeistä vartiovuoroa?

Tai säkkipillit Metsän kukkia?