Nyt kuulkaa, kurjat, piilevät eläimet pimeyden,
te jotka veitte auringon ja toitte kylmyyden:
nyt aivan yksin olen, jalkojani väsyttää,
saan turhaan ikävöidä laakson puiden vihreää,
vaan muistan meren aallot ja kuistin sinisen
ja lumessa kauheassa nyt elää tahdo en!
(Kunhan minun aurinkoni tulee esille ja katsoo teihin,
niin saatte nähdä miten hupsuja te olette!)
Silloin asun auringonkukassa
ja makaan vatsallani lämpimällä hiekalla
ja kaiken päivää saa ikkuna olla auki
puutarhaan ja mehiläisiä päin
ja kohti kirkkaansinistä taivasta
missä on minun oma
appelsiininkeltainen aurinkoni!