Oon aina ollut Miska enkä muuta milloinkaan.
Oli puute äiti mulle, isä kurjuus suvultaan.
Oon aina ollut Miska ja myös olla haluan.
Mä yksin suruun vajoan, niin niitä rakastan.
Jos kaunis vielä oisin, pieni, sievä nenänpää
mua kaikki jumaloisi, moni tahtois viehättää
ja ehkä joku oikein rikas ruusun lähettäis
se käärittynä sellofaaniin muistokseni jäis.
Vaan kaikki ohi kerran on myös onni katoaa
ja on ruusu liian piikikäs se voisi satuttaa.
Mä poimin unikoita, synkkä virta vaikeroi,
kun kuutamossa ajatella itseänsä voi.