Mä Miisa olen ollut enkä muuksi muutukaan
sillä puute sekä kurjuus mua tuuti kehdossaan,
siis Miisa olen ollut ja nyt tunnustankin sen
on joskus suloista niin olla surumielinen.
Jos kaunis olla voisin ja ois sievä nenänpää
mua kaikki jumaloisi sekä tahtois liehittää,
kai silloin joku rikas ja myös mahtavakin mies
vois mulle ruusun lähettää, tai kaksikin kenties.
Vaan kaikki kestää aikansa ja onni katoaa,
sillä ruusussa on piikki joka saattaa haavoittaa.
Kuun loistaessa kuulen yössä tumman sävelen
ja tyydyn yksinolooni – ja poimin kukkasen.