hän sanoi mä olin seittämän ja sä olit yhdeksän
mä katoin suhun niinkuin tähdet jotka loistivat
taivaalla, nätit valot
ja meidän iskät tapasivat vitsailla meistä kahdesta
kasvamisesta ja rakastumisesta meidän äidit hymyili
ja pyöritti silmiään ja sanoi voi sentään
vie mut takaisin sille talolle ja takapihan puulle
sanoit että listit mut olit mua isompi
et sä koskaan tehnyt
vie mut takaisin aikaan kun maailma oli korttelin levyinen
Mä yllytin sua pussaamaan mua ja juoksin kun yritit
vain kaks lasta, sä ja mä
voi sentään
no, mä olin kuustoista kun yhtäkkiä
en enää ollutkaan se pikkutyttö jonka olit tottunut näkemään
mutta sun silmät loisti silti, kuin nätit valot
ja meidän iskät tapasivat vitsailla meistä kahdesta
ne ei ikinä todella uskonut että me rakastuttais
meidän äidit hymyili ja pyöritti silmiään
ja sanoi voi sentään
vie mut takaisin joelle jolle me päädyttiin
kahdelta aamulla sun autossas ja kaikki mun tarvitsema oli sä mun vierellä
vie mut takaisin aikaan kun me riideltiin ekan kerran
ovien paukutukset hyvänyönsuukkojen sijaan
ja sä pysyit ulkona, aamunvaloon asti
voi sentään
vuosia on mennyt ja tullut
me istutaan meidän kaupunkimme lempipaikassa
ja sä katoit muhun ja polvistuit
vie mut takaisin aikaan kun me käveltiin alttarille
koko kaupunki saapui ja äitimme itkivät
ja sä sanoit tahdon ja mä sanoin niin myös
vie mut takaisin kotiin jossa me tavattiin niin monia vuosia sitten
me tuuditetaan lapsiamme juuri sillä etuterassilla
kaiken tän jälkeen, sä ja mä
mä tuun olee 87 ja sä 89
mä yhä katson suhun niinkuin loistavat tähdet
taivaalla, voi sentään