Joka kevät tuntuu siltä, että vuodet pimenee,
lehdet puissa hohkaa värein himmeämmin hiukan aina.
Joka päivä vähän ennen edellistään hupenee,
kasvot rakkaitten on hieman kalpeammat kuin on muistoissa.
Pian, sano minulle pian, että vielä on aikaa.
Pian, sano minulle, että tarina vasta alkaa.
Taivaisiin, taakse Kuun, ohi Linnunratojen
korkeuksiin, ihmeisiin, kuten kaipaus ihmisen,
lentää yli taivaanpeiton ihmeellinen tumma lintu vapauteen.
Joku lahjoo kohtalonsa maallisella kullalla,
joku kasaa hyveen vuorta, joka näkyy ylös taivaisiin,
joku astuu askeleensa varovasti harkiten,
joku tuhlaa rakkautensa rakastumisiin, ja aina
pian, sano minulle pian, että vielä on aikaa.
Pian, sano minulle, että elämä vasta alkaa.
Taivaisiin, taakse Kuun, ohi Linnunratojen
korkeuksiin, ihmeisiin, kuten kaipaus ihmisen,
lentää yli taivaanpeiton ihmeellinen tumma lintu vapauteen.
Talvi on, ja yö kuin lauluissa:
rakastavaiset makaa lumessa,
kuvittelee enkeleitä näkevänsä kylmyydessä,
tuijottavat tähtitaivaan kaariholvin valoharsoon
käsi käteen pujotettu, kylki kylkeen kii.
Taivaisiin, taakse Kuun, ohi Linnunratojen
korkeuksiin, ihmeisiin, kuten kaipaus ihmisen,
lentää yli taivaanpeiton ihmeellinen tumma lintu vapauteen.