Nukut haudatuna vehnäpellossa,
sinuapa ei vahdi ojien varjosta
ruusuja eikä tulppaania
vaan tuhat punaista unikkoa.
Virtani rantoja pitkin, haluan,
että virraa hopeanvärisia haukija
ettei enää virran tuomien
sotilasten kuolleita ruumiita.
Te sanoit niin ja oli talvena
ja kuin muut helvettiä kohti
menet surullisena velvollisuuteesi,
tuuli sylkee lunta kasvoillesi.
Pysahdy Peteri, pysahdy nyt,
anna tuuli hyväillä sinua vähän.
Tuot taistelussa kuolleiden äänen,
joka antoi elämään palkittiin ristilla.
Mutt' et kuullut sen ja aika kului
vuodenaikojen kanssa javan tahdissa
ja saavuit ylittämään rajan
eräänä kauniina kevätpäivänä.
Ja marssiessasi sielulla harteillasi
te näit miehen laakson pohjassa
joka oli samalla pahalla päällä
mutta piti yllään erivärisen univormun.
Ammu häneen, Peteri, ammu häneen nyt
ja ensimmäisen osuman jälkeen, ammu uudestaan
kunnes näet hänet pudotessaan
kylmänä ja verettömänä maahan.
Ja jos ammun hänen otsaansa tai sydämeensä
hänellä on vain aika kuollakseen
mutta minullapa on aika nähdäkseni,
nähdäkseni kuolevan miehen silmät
Ja ollessasi niin avulias ja ystävällinen,
hän kääntyy, näkee sinut ja pelästyy.
Hän ottaa kiväärinsä esille
ja ei vastaa sinulle palvelusta.
Pudosit maahan ilman vaikerrusta
ja oivalsit yhdessä ainoassa hetkessä
etta sinulle ei olisi aika
pyytäksesi kaikki sinun syntisi anteeksi.
Pudosit maahan ilman vaikerrusta
ja oivalsit yhdessä ainoassa hetkessä
etta elämäsi loppui tuona päivänä
ja ettet olisi palannut kotiin.
"Mun Niina, kuollakseen toukokuussa
kestää paljon, liian paljon rohkeusta.
Mun Niina, suoraan helvettiin
olisin mennyt ennemmin talvenä.
Ja vehnän ollessaan kuuntelemassa sinua
kädessäsi tartuit kiinni kiväärin,
ja suussasi tartuit kiinni sanoja
liian jäätyneitä liuetakseen auringossa.
Nukut haudatuna vehnäpellossa,
sinuapa ei vahdi ojien varjosta
ruusuja eikä tulppaania
vaan tuhat punaista unikkoa.