Tuuli käy hiuksissaan,
kun laiva purjeissaan jättää kotimaan
ja sielussa on kaiho pohjaton.
Paljon eiliseen jää.
Kauas menneeseen, aikaan entiseen.
Nuo arvet eivät häivy milloinkaan.
Halki aavan vaahtopäisen
satumaahan suunnistaa
laiva, joka kantaa kadonnutta kannellaan.
Elon onnellisuus harhaa kaukaista,
taru ihmemaan.
Hän silmät sulkee, yö on rajaton.
Halki aavan vaahtopäisen
satumaahan suunnistaa
laiva, joka kantaa kadonnutta kannellaan.
Viimaan merten jäätyneiden,
tiellä taivaaseen, vuorten lumisten
ja kauas vapauteen.