Sarvipäällä karvainen häntä
roikkuu koipien välissä
vuoren mustan sisässä
se kulkee
riiviö rinnan sisässä
Ja sillä on sisarensa
Päivänsäde vankinaan
se pitää sitä omanaan vaan
sitä uskalla ei kuin
matkan takaa tuijottaa
Ja yötä yksin kulkee kaksonen
maailman loppuun asti miettien
mikä on outo tunne rinnassaan
ei raukka rakkautta tunnista
Kevät ei riisu hamettaan,
odottaa valoa saapumaan
piilostaan
sillä halla korpikuusen alla
vain tiukentaa otettaan
Päivä riutuu vuoren sisässä
nuolee haavojaan,
kuolee pois
kun ei kaksonen tahdo
käsistään päästää tätä kauneutta
Ja yötä yksin kulkee kaksonen
maailman loppuun asti miettien
mikä on outo tunne rinnassaan
ei raukka rakkautta tunnista
Kun toinen riutuu pois, heikkenee
niin toinen miettii miksi pahenee
tuo outo tunne polon rinnassa
ei raukka rakkautta tunnista
Ei silmiä näy pimeästä
eikä kulkijasta tästä
varjoa lankea
Ei hengityksen huurua näy
ei jälkeä jää kun se käy
valkoista hankea
Päivänsäteen ottaa syliin
matka Tuonen kylmiin kyliin
alkaa ankea
On pimeä tie ja kyyti jäinen
vastassa joukko tuhatpäinen
kuolonkankea