On äiti vanha ja kyynelsilmin hän katsoo poikaansa kalpeaa.
On poika äidin nyt sillä tiellä mi sairaan pois täältä johdattaa
"Oi äiti, äiti!" näin poika kuiskaa. "Sytytä lamppu! En nähdä voi.
Pian täältä lähden, en tunne tietä, sytytä lamppu nyt, äiti, oi!"
Tuo äiti lampun ja liekki loistaa, se sairaan kasvoille hehkun luo.
Hän lausuu hiljaa: "Sua, äiti kiitän, niin ihmeen kirkas on loiste tuo."
"Oi äiti, loiste jo tuvan täyttää, se on kuin aurinko silmissäin.
Taas laine välkkyy ja kukka tuoksuu ja lintu lentää taas taivoon päin."
Ja lamppu loistaa mut pojan silmät ei enää liekkiä katsokaan.
Hän valon toiseen suurempaan katsoo ja pientä lamppua kirkkaampaa.