Yö, kun tummuu yllä itämaan
ja tähti kirkas loistaa öistä valoaan,
viel´ yhä valvoo idän neitonen
ja huuliltaan soi laulu rakkauden.
Oi, miksei saavu noutamaan,
tuo prinssi uljas, nuori sadun ihmemaan.
Näin huulet kuiskii, silmät loistaa läpi kyynelten,
taas aamunkoittoon, uneen vaipuen.