Varteen tuulisen tien
poika saapuu harhaillen.
Hiekkatietä huomiseen
ja kengillä kotinsa tuhkaa,
jota hän ei jää miettimään.
Käy hiljaisuus hänen kannoillaan.
Aaveet arpisen maan.
Usko, toivo, rakkauskaan
eivät käy saattamaan
kun matka on menneen surma,
mistä ei jää jälkeen kertojaa.
Käy hiljaisuus hänen kannoillaan
Käy jäljissä menneiden
raskaimmin askelin.
Tuuleen tie häviää
vaipuu pilvet kätten koskettaa.