En enää usko tehtävään
Tuntuu, kuin kaikki olisi menetetty
Istumme täällä lasitornissa
Ja tornin perusta on rikki
Voitimme taistelun luodein ja ruudilla
Mutta sota on jatkunut, ja elämä myöhästynyt
Joimme shampanjaa, uskoimme olevamme maalissa
Mutta sen viileä helpotus oli kaikki, minkä saimme
Nyt istumme pimeässä vankilassamme
Ylhäällä, maailman kauniin katon alla
Lintujen, pilvien ja kaipuun keskellä
Ja näemme, kuinka päivät vaihtuvat toisiinsa
Kaikki voivat nähdä turhat sisäiset maailmamme
Sillä lasi on uudenveroista
Ja kirjoitamme vain runoja
Pilvistä ja pakenemisesta
Nyt tunnemme, kuinka torni murtuu
Mutta ensin syvä tunne menetyksestä
Joten heittäydymme täydellä vauhdilla
Taivaan sinisen kidan läpi
Murramme tiemme tuulen läpi
Hiljaisessa lasipalatsissamme
Jopa painovoiman on kadottava
Eikä se voi pitää meitä paikoillamme
Ensimmäiseen kertaan tuhanteen vuoteen
Meidän näkee hymyilevän
Koska nämä viimeiset tunnit
Ovat olleet kaikista kauneimmat mailit
Emme asu taivaassa
Ei, unelmat ovat asuntomme
Ainoat torninhuiput, joita rakennamme
Ovat sielujemme korkealentoisimmat unelmat