"Muistan sen kuin eilisen.
Isäni vei minut katsomaan klaanimme esi-isien kotia.
Yksinäinen linna Ankantaalla, hylättynä 1600-luvulta saakka,
nyt sitä asuttavat pelkästään maakotkat linnan torneissa sekä
kiiruna & riekko klaanin hautausmaan kanervikossa.
Tästä entisen loiston näkymästä, okrankeltaisen ruohon ja sananjalkojen,
surun ja toivon näkymästä, tästä aloitan tarinani.
Rannochin nummi, 1877, 10-vuotissyntymäpäiväni aatto…"
Tarina on aina palaamassa
Ottaen tukea hetkistä, jotka tekevät meistä sen, mitä olemme
Ulvonta nummilla
Unelmia kaikilla merillä purjehtimisesta
Kukkuloiden kutsu
Ja hyvästien viulu