Haihtuvi nuoruus
niinkuin vierivä virta
Langat jo harmaat
lyö elon kultainen pirta
Turhaan, oi turhaan
tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo
rattoisa seura, ei viini
Häipyvät taakse
tahtoni ylpeät päivät
Henkeni hurmat
ammoin jo jälkehen jäivät
Notkosta nousin
Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo:
tuskaton tuokio pieni
Tiedän ma: rauha
mulle on mullassa suotu
Etsijän tielle
ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu,
myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova:
kauneuden voimaton kaipuu
Upposi mereen
unteni kukkivat kunnaat
Mies olen köyhä:
kalliit on laulujen lunnaat
Kaikkeni annoin,
hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat
mieleni murheella maksoin
Uupunut olen,
ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee
pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä,
joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä,
työn tulos tuntoni soima
Siis oli suotta
kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet,
poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin,
kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi,
kun meni haavani arpeen?
Toivoton taisto
taivaan valtoja vastaan!
Kaikuvi kannel;
lohduta laulu ei lastaan
Hallatar haastaa,
soi sävel sortuvin siivin
Rotkoni rauhaan
kuin peto kuoleva hiivin