Hänen kanssaan leikin tiellä nuoruuden
Silloin aika oli onnen keväinen
Vuokot kukki meille, nurmi tuoksui, peipon laulu soi
Joka aamun päivänkoite purppuroi
Hänet rinnalleni alttarille sain
Häitä soivat kellot suven sunnuntain
Ruusut hehkuvimmat meille tuoksui kauneutta maan
Päivä loistoon puhkes kaikkein kauneimpaan
Syksy saapuessaan hiukset hopeoi
Mutta yhä vielä kaunis sävel soi
Mikään todellista onnea ei voine häivyttää
Suuri rakkaus on aina säilyvää
Talven viimat veivät luotain hänet pois
Niin kuin kaikki valo kuollut multa ois
Kaikkein kallein multa silloin vietiin, yksin tänne jäin
Silti rakkaus on aina syömmessäin1