Asun vanhan Montmarten kulmalla
Isäni palaa kotiin humalassa joka ilta
Ja meitä syöttääkseen, meitä neljää
Äiti-raukkani on töissä pesulassa.
Minä olen kipeä, unelmoin ikkunani edessä
Katson ihmisiä, jotka kävelee ohitse.
Kun päivä katoaa
On asioita jotka pelottaa minua vähän.
Kadullani on miehiä, jotka kävelevät
Kuulen heidän kuiskuttelevan yössä.
Kun nukahdan kehtolaulun rauhoittamana
Yhtäkkiä itku minut herättää
Vihellys, askeleet, jotka menee ja tulee,
Jonka jälkeen hiljaisuus joka saa sydämmeni kylmäksi
Kadullani on varjoja, jotka kävelevät
Ja tärisen ja on kylmä ja minua pelottaa
Isäni sanoi yhtenä päivänä: "Tyttö,
Et pysy täällä ikuisesti
Et ole hyvä mihinkään, se kulkee suvussa.
Sun pitäisi ansaita leipäsi
Miesten mielestä olet aika nätti.
Sun pitää vaan poistua kotoa.
Onhan naisia jotka ansaitsee leipänsä
kadulla kuljeskelulla"
Kadullani on naisia, jotka kävelevät
Kuulen heidän hyräilyn yössä.
Kun nukahdan kehtolaulun rauhoittamana
Yhtäkkiä itku minut herättää
Vihellys, askeleet, jotka menee ja tulee
Sen jälkeen hiljaisuus joka saa sydämmeni kylmäksi
Kadullani on naisia, jotka kävelevät
Ja tärisen ja on kylmä ja minua pelottaa
Ja viikkojen ja viikkojen jälkeen
Ei ole enää taloa, ei ole enää rahaa
En tiedä miten muut tulevat toimeen
Mutta en pystynyt löytää asiakasta
Pyydän almuja minut ohittamilta ihmisiltä
Pala leipää, vähän lämpöä
Minulla ei kuitenkaan ole paljon rohkeutta
Nyt minä niitä pelotan
Kadullani, joka yö kävelen
Kuullaan nyyhkyttämiseni yöss
Kun tuuli heittää taivaaseen kertosäkeensä
Koko kehoni on jäätynyt sateella
Mutta en pysty enää, odotan lopettamatta hyvän Jumalan tulemista
Minua kutsumaan lämmittelemään hänen luokseen
Kadullani on enkeleitä, jotka minut ottavat mukaansa
Ikuiseksi painajaiseni on ohi