Pitkät porut
Ne viulut
Syksystä
Koskee lattealla
Haikeudella
Sydämestä.
Ihan tunkkainen
Ja kalvas sitten
Lyödessä hetken
Muistan sen
Ajan entisen
Ja minä itken;
Niin pois minä häivyn
Mukaan tuulen häijyn
Joka minua on ajamas'
Tännemmäs, tuonnemmas
Samoin kuin sitä
Kuollutta lehteä.