Hän tapasi sanoa: "Olen kävellyt jo liikaa,
sydämeni on jo liian raskas salaisuuksista,
liian raskas vaivoista."
Hän tapasi sanoa: "En jatka enää,
se mikä mua odottaa, olen kokenut jo sen,
se ei ole enää vaivan arvoista."
Hän tapasi sanoa, että eläminen on karua,
Hän ei uskonut enää aurinkoon,
Eikä kirkkojen hiljaisuuksiin,
Minun hymytkin pelottivat häntä,
Silloin oli talvi hänen sydämensä pohjassa.
Tuuli ei ole koskaan ollut kylmempi,
Sade väkevämpi kuin sinä iltana,
Hänen kahdenkymppisen iltana,
Iltana, jolloin hän oli sammuttanut tulen
Hänen silmiensä ulkokuoren toisella puolen
Valkean välähdyksen aikana.
Hän on kaiketi päässyt taivaaseen,
Hän paistaa auringon vieressä,
Niin kuin uudet kirkot,
Mutta siitä illasta lähtien mä itken,
Siksi että on kylmä
Sydämeni pohjassa.