Kituvat tuskallisesti maanrajassa
Yksi toisensa jälkeen poljetut haaveeni.
Toivo on pettänyt minut ja kummissani
Jään tähän luovutuksen ilme naamallani.
Sain sinun kipusi, annoin sen synkistää itseni,
Syöden minun verevyyttäni aina hieman lisää.
Ei enää yllätyksiä nyt, ei ainuttakaan;
Ja aika karkaa ilman, että mikään muuttuu.
Puristan kättä nyrkkiin, tekisi mieli huutaa
Murtaa tämä jähmeä jää minun sisältäni
Joka kangistaa minua, estää minua tuntemasta.
Niin monia värittömiä päiviä…
Mitä on jäljellä? Olit minulle kaikki kaikessa.
Vain poissaolosi, jota en pysty kestämään,
Pitämättömiä lupauksia,
Ja murhaavat muistikuvani.