Arpia viiltää, ne aaki on
saen kätteen miekan, toeseen piilukon
puin piälleni vuatteet, kannoen värit kuninkaan
siitä palakaks saen, kuolleen poltetut muan
Sotkin käteni verreen, piätin monta elämää
tapoin niijen nimmiin, jotka ee kuolevan katsetta niä
vuosin verta ja huusin, puolesta kuninkaan
hänen huavansa saen ja arvet syvänallaan
Nyt en raahoo sua ja unet valavottaa
kuolleet yössä marssii tappajansa tavoittaa
pimmeyvessä juoksen, täävessä asevyössä
pirujani pakkoon, ikkuisessa yössä.