Rööperin Raija

Meitä oli poikia vaikka mistä,

oli Tölikasta, Sörkasta, Rööperistä

ja kaikki niin lemmestä hulluna

sen Rööperin Raijan takia.

Raija oli tyttösistä parahin,

vaikka kyllä se tiesi sen jo varahin.

Kun kuusitoista tuskin oli täyttänyt,

oli monenlaiset lemmentemput näyttänyt.

Kertosäe:

Raija, Rööperin kukka,

missä nyt lienetkään

Lieköhän perinyt sun hukka,

kenpä sen tietäiskään.

Muodot oli Raijalla verrattomat

ja ne kaikki oli taatusti aivan omat.

Ja lantion keinutus kerrassaan

sai henkeä poijat haukkomaan.

Ihmekö, jos tytöt muut jo heivattiin

ja kuin varjot me Raijaa aina seurattiin.

Ja onnenpekka oli poika, tottakai,

joka illan tullen seurahansa Raijan sai.

Kertosäe.

Mutta onni kesti vain siihen asti,

kunnes Jätkäsaaren rantahan laiva laski

ja kannelta Raijalle vilkutti

valkohampainen musta murjaani.

Raija meni nekrun kanssa tanssihin

ja sitten jatkolle lähdettihin skanssihin.

Me odotimme turhaan, enää tullut ei,

kun se laiva meiltä Rööperistä Raijan vei.

Kertosäe.