Hiljaa, hiljaa, ilta on, taivas tummeneepi.
Luonto tyyntyy lepohon, maa jo himmeneepi.
Haukottava hämäryys pirtin pienen täyttää,
pärekin jo pihdissään pienemmästi näyttää.
Tuutusessa tummemmin keinuu leino lapsi,
alkaa armas äitikin tulla tummemmaksi.
Sitten saapuu unonen, päreen sammuttaapi.
Pitkin pirtin penkkejä hiljaa hamuaapi.
Istuvaiset nujertaa viikon vuotehelle,
pitkälleen jo äidinkin kaataa kätkyelle.
Yö jo on ja hämynen pirtti unelmoipi.
Sirkka uunin korvassa tyytyväisnä soipi.