Ken matkallaan
nähnyt on Pustan maan
hän ei unhoittaa
koskaan voi Tonavaa
Kun kuu loisteen luo
välkehtii virta tuo
kuin ois hopeinen
peili vain pinta sen
Kun herää tuuli ja mennyt on yö
hilpeinä aallot taas leikkiä lyö
on virta kuin äiti ja lapsinaan on
tuo allokko vallaton
Kun taas ilta saa
leikki pois raukeaa
ja niin aallon tie
Pustan maan halki vie
Kun kuu loisteen luo
välkehtii virta tuo
kuin ois hopeinen
peili vain pinta sen
Kun herää tuuli ja mennyt on yö
hilpeinä aallot taas leikkiä lyö
on virta kuin äiti ja lapsinaan on
tuo allokko vallaton